Henkilöstöresurssien johtaminen
Vuorovaikutus
Johtajan perustaidot mitkä tulisi tulla jo selkärangasta eli
yleinen kohteliaisuus (tervehtiminen, kiitos, anteeksi) ovat hyvä alku.
Keskustelun pitäminen yllä työntekijöiden kanssa, kannustaminen tekemiseen sekä
kehittymiseen ja töiden priorisointi toimivat hyvällä johtajalla. On myös
tärkeää tunnistaa erilaiset työntekijätyypit, jokainen on aina yksilö ja
tarvitsee yksilöllistä johtamistapaa. Johtamiseen kuuluu aina asioiden, ryhmien
ja henkilöiden johtaminen, vaikka puhuttaisiinkin pelkästään henkilöstöjohtamisesta.(Kuusela,
2013.)
Samalla tavalla jokainen esimies on oma persoonansa ja
alaisillakin voi olla omia odotuksia esimieheltä, kuten esimerkiksi verkostojen
kasvattaminen. Esimiestyyppejäkin löytyy laidasta laitaan. On niitä ketkä
kysyvät mitä alaiset haluavat ja ylivertaisina itseään pitäviä tyyppejä. (Kuusela,
2013.)
Johtajan on myös tärkeää miettiä mitkä asiat ottaa esille ja
millä tavalla. Laittaako sähköpostia vai kutsuuko tiimitapaamisen.
Vuorovaikutus on ehdottoman tärkeää henkilöstöjohtamisessa. Missä tilanteessa
joku asia tuntuu painostamiselta ja missä kannustamiselta. Luottamuksen ja
arvostamisen syntyminen perustuu pidettyihin lupauksiin sekä arvostavaan
kohteluun. Palautteen antaminen kuuluu vastavuoroiseen luottamuksen
kasvattamiseen. Esimies on huomannut alaisensa. (Kuusela, 2013.)
Yhteistyö ja oikeudenmukaisuus limittyvät mielestäni jollain
tavalla toisiinsa. Yhdessä tehty työ jakautuu hyvällä johtamisella tasaisesti
ja kilpailua ei synny niin paljon. Työntekijän tulee kokea tiimityöskentely,
palaute, työmäärä ja asema työpaikalla oikeudenmukaiseksi.
Erilaisten organisaatiokulttuureiden
kuten tiimipalaverin ylläpitäminen luovat yhteistä arkea ja rutiinia. Johtaja voi olla tällä tavalla luomassa myös
tunnetta, onko kivaa tulla töihin kun tunnet olevasi osa jotain vai etkö
haluaisi tulla töihin koska tuntuu että sinulle kasautuu muidenkin töitä. (Kuusela,
2013.)
Muutoksen tuulet koskettavat kaikkia työpaikkoja jossain
vaiheessa ja esimiehen tulee ottaa tilanne haltuun. Konkreettiset keskustelut
ja läpikäynnit kaikista muutoksen vaiheista ovat tärkeitä unohtamatta nostaa
esille millaisia tunteita muutokset herättävät. Tiimillä voi olla erilaisia
suhtautumisia muutokseen mihin pitää suhtautua erilaisilla johtamisen tavoilla.
Myös esimiehen johtamistyylissä saattaa olla muutoksen varaa, silloin kannattaa
ottaa palautetta vastaan ja pysähtyä miettimään omia toimintatapojansa
kriittisesti. (Kuusela, 2013.)
Jaettu johtaminen on yksi ajankohtaisista (on se vieläkin
varmasti ajankohtainen!) aiheista. Tiimille tai alaisille tarjotaan enemmän
vastuuta ja päätäntävaltaa. Onnistumisen edellytyksenä on kaksi asiaa: johtajan
tulee osata luopua ja alaisen uskaltaa ottaa uusia vastuualueita. (Kuusela,
2013.)
Lähde: Sari Kuusela: Esimiehen vuorovaikutustaidot
Ensikertalaisena johtamassa
Esimiestehtäviin siirrytään joskus omasta työtehtävästä joka
on voinut olla vaikka markkinointiin liittyvä. Kulttuurialalla esimiestehtävään
voi päätyä vaikka taiteilija joka perustaa oman yrityksen. Silloin voi olla
vaikeaa erottaa johtamistehtävät omista taiteellisista päämääristä. Onko
tärkeämpää olla uuden tiimin johtaja vai luoda vieläkin omaa taiteellista
sisältöä? Missä menee tasapaino?
Esimiestehtävään ensikertalaisena tulevalle on hyvä muistaa
muutamia asioita. Ensiksi on tärkeää tutustua omaan työtiimiinsä ja
työtehtäväänsä, esimerkiksi mitkä ovat tiimisi osaamisalueet ja mitkä ovat
sinun liikkumavarasi johtamisessa. Eli
määrittele oma perustehtävä ja tavoitteesi tiiviisti. Uudella esimiehellä on
myös mahdollisuus tulla kehittämään organisaatiota, peruspilarit kannattaa
siksi selvittää hyvin. Perehdytyksen pyytäminen on olennaista. Kun tiimi ja
työskentelytavat alkavat olla tuttuja, on aika kasvattaa luottamusta
työntekijöiden välillä. Avaudu ja ole itse kiinnostunut muista. (Kupias,
Pirinen, Peltola 2014.)
Esimiehen asema kehittäjänä on avata ja mahdollistaa keskusteluja.
Ensin tulee selvittää yksilöiden osaaminen ja sitten miten nämä osaamiset
yhdistyvät tiiminä. Sen jälkeen osaamista voi lähteä kehittämään esimerkiksi
järjestämällä kehityskeskusteluja ja antamalla työntekijöille mahdollisuuden
osallistua erilaisiin koulutuksiin. Kehittyminen on jatkuvaa ja sen kuuluisi
olla arjessa mukana. Jokainen on kuitenkin yksilöllinen oppija ja hyvä esimies
osaa soveltaa erilaisia oppimistapoja erilaisille yksilöille. (Kupias, Pirinen,
Peltola 2014.)
Esimies voi itse toimia esimerkillään työntekijöiden
valmentajana. Valmentava esimiestyö
toimii parhaiten luottamuksen kasvattajana pitkäaikaisten työntekijöiden
kanssa. Esimies antaa alaisen itse oivaltaa asioita. Tämä ei ehkä siis ole
paras tapa esimerkiksi perehdyttää uutta työntekijää. (Kupias, Pirinen, Peltola
2014.)
Tiimin kehittämisessä tärkeintä on tunnistaa millainen tiimi
on. Onko tiimi joukkio vai huippujoukkue? Tässäkin erilaisten ryhmien
johtamismallit vaihtelevat. Tavoitteiden ja pelisääntöjen asettaminen on
ensimmäinen askel tiimin kehittämiseen. Tiimin toimintaa voi kehittää
jatkuvasti tarkastelemalla prosesseja, perustehtävää, tavoitteita,
työskentelykulttuuria ja osaamista ja kirkastaa ja muokata näitä osa-alueita
tarpeen mukaan. (Kupias, Pirinen, Peltola 2014.)
Kulttuurialalla tiimit voivat olla hyvin luovia. Jos vertaan
tätä nyt Arktisen Upeeta -festivaalilla tekemääni harjoitteluun, niin uuden
oppimista ja vanhan kehittämistä ei kovin paljoa ydintiimissä tapahtunut.
Yritetään pitää kiinni ”vanhoista hyvistä ajoista” vaikka näin ulkopuolisen
silmin festivaali näyttää tuollaisenaan tuhoon tuomitulta. Kunnollista
esimiestä ei löydy ja jos tuottajan kuuluisi olla esimies, se ei ole hyvä, että
esimies on paikalla vain puoli vuotta koko vuodesta. Silloinkin suurimmat
paukut menee festivaalin järjestämiseen eikä sen kehittämiseen. Yhdistys
tarvitsisi kunnollisen kehittämissuunnitelman ja johtajan joka katsoo, että
kehitettävät asiat tulee tehtyä.
Lähde: Päivi Kupias,
Raija Peltola ja Jorma Pirinen: Esimies osaamisen kehittäjänä
Teknologiaa johtamiseen
Henkilöstöjohtamisellekin tulee asettaa strateginen prosessi.
Sen avulla määritellään henkilöstövoimavarojen tavoitteet, kehitetään henkilöstöstrategiaa
ja laaditaan henkilöstöpolitiikka henkilöstövoimavarojen johtamisen eri
osa-alueille. Henkilöstöjohtamiselle voi rakentaa tietojärjestelmän joka
sisältää määrällistä ja laadullista tietoa. Esimerkiksi poissaolot ja
erityisosaaminen. Eri osa-alueista voidaan tuottaa eri tarpeisiin raportteja. Työn
organisointi (sisältäen esim. työn kierron ja tiimityön) ja työn vaativuuden
arviointi pystytään rakentamaan tehokkaasti ja säännönmukaisesti tietojärjestelmällä.
Lähde: Juhani
Kauhanen: Henkilöstövoimavarojen johtaminen
Henkilöstöjohtamisen haasteet kulttuurialalla
Avasinkin jo yhtä haastetta tuolla aikaisemmin, eli miten
johtaa, jos itselläkin on vahvat taiteelliset näkemykset. Miten saada oma
osaaminen yhdistettyä johtamiseen siten, että alaisetkin saavat käyttää omaa
luovuuttaan ja parhaassa tapauksessa esimiehen kanssa dynaamisessa
yhteistyössä.
Monella toimijalla tiimin johtaminen on varmasti suurin
haaste. Tällä alalla on paljon vapaaehtoisia ja lyhyitä projekteja tekeviä
henkilöitä ja heille olisi tärkeää saada olo, että he kuuluvat yhteiseen
tiimiin ja eivät tee turhaa työtä. Työntekijöiden vaihtuvuus voi olla hurjaa.
Jokainen työntekijä ansaitsee kuitenkin hyvän perehdytyksen ja on esimiehen
vastuulla, että perehdytys on ajantasainen. Perehdytyksen voi toki delegoida
jollekin toiselle.


